Seitseminen

Reitit: Seitsemisen kansallispuistossa on paljon eripituisia reittejä 1,8 kilometristä 18 kilometriin (valmiit reitit). Myös yksi esteetön, 500 m pitkä reitti. Me valitsimme Uittajan polun (18 km), joka on yhden yön vaellusreitti. Uittajan polku on hyvä vaellusreitti ensikertalaiselle, sillä se ei sisällä haastavaa maastoa, reittimerkinnät ovat selkeät ja sen varrella on kiitettävästi palveluita. Kaikki reitit ovat melko helppoja, sillä kansallispuistossa ei ole merkittäviä korkeuseroja. Kaikki polut on merkitty hyvin ja reittien seuraaminen on siten helppoa.

Majoitus: Seitsemisessä voi telttailla ilmaiseksi viidellä telttailualueella (Haukilampi, Jokiristi, Kirkas-Soljanen, Koverolampi ja Liesijärvi). Majoitus Seitsemisessä on mahdollista myös kahdessa vuokratuvassa (katso kartta) tai majatalossa Luontokeskuksen yhteydessä. Matkailuautolla voi yöpyä Saari-Soljasen parkkipaikalla tai Koveron perinnetilan pysäköintialueella.

Kartta: Seitsemisen kansallispuiston kartta löytyy täältä. Erillisen, tarkemman maastokartan mukaanottaminen suositeltavaa.

Nähtävyydet: Seitsemisen luontokeskus, Koveron perinnetila, Saari-Soljanen, Kirkas-Soljanen ja Musta-Soljanen. Alati vaihtuva metsämaisema ja lukuisat vesistöt (lammet, suot, joet ja purot) ovat pitämässä huolta, että tylsää ei reitillä tule hetkeksikään.

Seitseminen retkikohteena: Seitsemisen kansallispuisto on suosittu retkikohde Pirkanmaalla, sen korkealle kurottavat puut, runsaat metsiköt ja mutkittelevat polut suojaavat yksityisyyttä, jolloin luonnosta pääsee nauttimaan myös omassa rauhassa.

Muuta huomioitavaa: Maastokohteissa ei ole jätteenkeräysastioita, joten omat roskapussit mukaan! Lähes jokaisella levähdyspaikalla on kuivakäymälä, joihin voi laittaa pieniä määriä maatuvia jätteitä, mutta osa käymälöistä on imulla toimivia umpisäiliökäymälöitä, joihin ei missään nimessä saa laittaa ruoantähteitä tai roskia. Vesipisteitä / kaivoja löytyy useampi.

‍
Seitsemisen vaellus

Kysyin tovi sitten Katveen Instagramissa suosituksia kohde viikonloppuvaelluskohteiksi. Kriteereinä oli korkeintaan parin tunnin ajomatka Helsingistä tai Turusta ja vaellusreitti, jonka voisi kulkea helposti kahdessa tai kolmessa päivässä. Sain yllätyksekseni pitkän listan toinen toistaan mielenkiintoisempia retkikohteita, joista monesta en ollut koskaan edes kuullut aikaisemmin. Päädyimme hartaan pohdinnan jälkeen valitsemaan Seitsemisen kansallispuiston, joka on mainittu Pirkanmaan parhaat retkikohteet -listalla. En ollut koskaan käynyt Seitsemisessä aiemmin, mutta olin kuullut siitä paljon hyvää.

Olen jostain syystä saanut fiksaation vierailla kaikissa Suomen kansallispuistoissa seuraavan parin vuoden aikana. Olen ilmeisesti Katveen oman markkinoinnin uhri, sillä joskus yrityksemme alkuaikoina julkaisin Instagramissa kansallispuistobingon ja ajattelin silloin läpällä haasta itseni käymään Suomen kaikissa kansallispuistoissa ennen kuin täytän 30 vuotta. Vaikka olen kiitettävällä tahdilla ruksinut rasteja bingoon, saattaa tässä silti tulla aikamoinen kiire… 
‍

‍
Seitsemisen reitit

Turha lätinä sikseen ja siirrytään itse asiaan. Kun googletin tietoa Seitsemisen kansallispuistosta, en löytänyt kovin montaa blogipostausta, joissa olisi kerrottu kokemuksia Seitsemisen kansallispuistosta ja sen parhaista reiteistä. Seitsemisen reitit vaihtelevat pituuden puolesta 1,8 kilometristä 18 kilometriin. Näiden valmiiden reittien lisäksi Seitsemisen kansallispuistossa menee kiitettävästi muita polkuja ja reittejä, joista voi kustomoida itselleen sopivan vaellusreitin. Seitsemisen kansallispuisto tarjoaa hyvin erilaisia reittejä sekä päiväretkiin että vähän pidempiin vaelluksiin ja ainakin yksi lyhyempi pistoreitti oli myös esteetön. Seitseminen on varmasti paras päiväretkikohde Pirkanmaalla asuvalle, koska Tampere sijaitsee vain tunnin alle ajomatkan päässä. Mutta meille vähän kauempaa saapuville pelkkä päiväretki kansallispuistoon olisi ollut liian lyhyt.

Seitsemisen karttaa tovin tutkailtuani tulin siihen lopputulokseen, että Uittajan polku olisi pituuden puolesta juuri sopiva yhden tai kahden yön reitti Seitsemisessä. Uittajan polku on 18 kilometriä pitkä rengasreitti. Uittajan polun lisäksi Seitsemisen reittejä ovat Aarnipolku (1,8 km), Saari-Soljanen (2,0 km), Runokangas (2,0 km), Harjupolku (5,2 km) ja Torpparintaival (6,3 km). Jos Seitsemisessä haluaa maastopyöräillä, siihen soveltuva reittikin (16,3 km) löytyy. Reittien lähtöpisteet kannattaa tarkistaa Seitsemisen esitteestä.

Uittajan polulle voi lähteä usealta eri pisteeltä, mutta me valitsimme lähtöpaikaksi Koveron perinnetilan. Haimme Katveen kaikki retkeilyvarusteet sisältävät rinkat Katveen noutopisteeltä perjantaina puolenpäivän aikaan ja otimme suunnan kohti Seitsemistä.

Vielä matkalla vähän pohdimme, että mihin jätämme auton, sillä emme olleet varmoja, miten pitkän matkan ehtisimme kävellä ensimmäisenä päivänä ja missä yöpyisimme. Muutimme alkuperäistä suunnitelmaa pariin otteeseen, sillä meidän tuli myös järkeillä reitillä olevat vedenottopaikat kaiken muun ohella. Tämä reittivalinta oli kuitenkin aivan täydellinen ratkaisu, sillä onnistuimme optimoimaan vaellusmatkat juuri sopivan mittaisiksi ja valitsemaan yöpymis- ja levähdyspaikoiksi vähiten ruuhkaisimmat ja maisemiltaan idyllisimmät laavut ja nuotiopaikat.

Seitsemisen kansallispuistossa yöpyminen

Seitsemisen kansallispuistossa telttailu on mahdollista näillä paikoilla: Haukilampi, Koverolampi, Kirkas-Soljanen, Liesijärvi ja Jokiristi. Kaikilla telttailupaikoilla kuivakäymälä, tulipaikka ja puuvaja. Yöpyminen Seitsemisessä on mahdollista myös Kortesalon ja Pitkäjärven vuokratuvissa ja Setisemisen luontokeskuksen yhteydessä on myös majatalo. Jos Seitsemiseen saapuu matkailuautolla, matkailuauton kanssa yöpyminen on mahdollista Koveron ja Saari-Soljasen parkkipaikoilla. Majoitukseen löytyy siis monta vaihtoehtoa.

Mietimme aluksi, että olisimme ajaneet auton Saari-Soljaseen ja vaeltaneet sieltä ensimmäisenä päivänä Liesijärvelle. Liesijärvellä on laavu, jossa voi majoitua, jos ei ole omaa telttaa mukana. Liesijärvelle koukkaaminen olisi pidentänyt vaellusreittiä muutamalla kilometrillä, koska 18 kilometriä tuntui aluksi vähän liian lyhyeltä vaellusmatkalta. Mutta koska lähtömme viivästyi, päätimme vaeltaa Uittajan polun sellaisenaan ja valita yöpymispaikaksi jonkin telttailualueen Uittajan polun varrelta.

Päädyimme yöpymään tällä kertaa Jokiristillä, joka osoittautui erittäin hyväksi valinnaksi. Jokiristillä on puuvaja ja kuivakäymälä sekä tulipaikka, joka ei kuitenkaan ole katettu / hormillinen tulipaikka. Ainoat keittokatokset löytyvät käsittääkseni Kuloristiltä, Saari-Soljaselta, Kirkaslammelta ja Kulomäeltä. Eli jos metsäpalovaroitus on voimassa, ei avotulella kokkailu ole mahdollista näitä paikkoja lukuunottamatta. Siksi kannattaa aina olla mukana kaasulla toimiva retkikeitin!

Uittajan polku

Saavuimme Koveroon perjantai-iltapäivänä hieman kello neljän jälkeen. Jätimme auton Koveron parkkipaikalle, jonka osoite on Seitsemisentie 948, Ikaalinen. Koveron perinnetilan parkkipaikalla on muutama käymälä ja vesipiste, josta saa juomavettä. Olimme täyttäneet Katveen täyteen retkeilypakettiin kuuluvat neljän litran vesipussit etukäteen kotona, joten emme tarvinneet kaivosta vettä mukaan heti alkuun.

Kulkusuuntamme oli vastapäivään, joka myös ilmeisesti oli vaellusreitin suositeltu kulkusuunta. Tai näin ainakin päättelin, sillä Seitsemisen esitteessä reittimerkinnän nuoli kulkee vastapäivään. En kyllä todellakaan tiedä, onko tässä mitään perää, että suositeltu kulkusuunta olisi tällä tavalla merkattu:D Kulkusuunnaksi olisi saattanut valikoitua toinenkin suunta, jos olisimme päättäneet jättää auton johonkin muualle tai yöpyä toisella paikalla.

Kuljimme perinnetilan poikki varsinaiselle polulle. Polku jatkui niityn laitaa ja sukelsi siitä synkkään kuusimetsään. Sieltä reitti kulki pienen suon ylittävän puisen sillan halki toiseen kuusimetsään, josta nousimme harjulle. Vaikka asteita oli mittarin mukaan vain hieman yli kymmenen, saimme rinkat selässä hien aika nopeasti pintaan.

Reitti kulki vaihtelevasti kosteasta kuusimetsästä lehtimetsään, soihin ja kuivaan mäntykankaaseen. Tuntui, että maisemat toistivat itseään jopa niin suuressa määrin, että jossain kohtaa epäilin, että olemme eksyneet. Kuusimetsä, lehtimetsä, suo, silta, mäntymetsä, pitkospuut. Jokunen lampi välissä. “Eikö me juuri kuljettu tästä vähän aikaa sitten?”, tokaisin, mutta gps paljasti, että oikeaan suuntaan ollaan menossa. Ajoittain aurinko pilkahteli ja sen laskevat säteet saivat alkavan ruskan kellastamat lehdet hohtamaan kultaisena.

Harjulle johtavat portaat enteilivät näköalapaikkaa, mutta harjulta ei avautunutkaan mitään jylhää maisemaa, metsää vain. Oikeastaan jos jokin asia Seitsemisessä oli “pettymys” niin se, että missään vaiheessa reitin varrella ei tullut vastaan näköalapaikkoja, josta olisi voinut tiirailla kauas horisonttiin. Reitin varrella ei oikeastaan pahemmin ollut edes korkeuseroja muutamaa pientä kiipeämistä lukuunottamatta. Tämä alun nousu jäi käytännössä ainoaksi nousuksi, sillä Seitsemisen maasto oli todella tasaista ja hyvin helppokulkuista. Koko vaellus vietettiin pitkälti puiden keskellä. En toki valita, sillä Seitseminen nimenomaan siinä mielessä poikkesi paljon muista vierailemistani kansallispuistoista. Sehän vähän niinkuin onkin kansallispuistojen idea, että ne ovat luonnoltaan ainutlaatuisia ympäristöjä, jokainen omalla tavallaan kaunis. Ja kauniita maisemia piisasi Seitsemisessäkin. Nyt kun jälkeenpäin mietin, niin ehkäpä Seitsemisen viehästys piileekin siinä, että siellä tuntuu nauttivan luonnosta ylhäisessä yksinäisyydessä. Alati vaihtuvat pienet metsiköt tarjoavat suojaa toisilta retkeilijöiltä, vaikka syksy tunnetusti on hyvin ruuhkaista aikaa kansallispuistoissa. Polku mutkittelee ympäristöstä toiseen ja tunnin sisällä olet saattanut kulkea kymmenen erilaisen maiseman ohitse. Tylsää reitillä ei toden totta tule.

Nyt kun jälkeenpäin mietin, niin ehkäpä Seitsemisen viehästys piileekin siinä, että siellä tuntuu nauttivan luonnosta ylhäisessä yksinäisyydessä. Alati vaihtuvat pienet metsiköt tarjoavat suojaa toisilta retkeilijöiltä, vaikka syksy tunnetusti on hyvin ruuhkaista aikaa kansallispuistoissa.

Jossain kohtaa tätä ensimmäisen päivän osuutta tulimme pienen lammen rannalle, joka toi mieleen mummolan seinällä roikkuvat vanhat maalaukset. Jokin tässä maisemassa henki sellaista tunnelmaa, että nyt ollaan menty ajassa parisataa vuotta taaksepäin. Enkä olisi yhtään hämmästynyt, jos majava olisi uinut vastaan.

Telttailu Seitsemisessä Jokiristillä

Kuljimme laskevan auringon siivittämänä Jokiristille. Jokiristille oli Koveron perinnetilalta matkaa noin 5 km ja se tuli kuljettua noin 2,5 tunnissa. Tuon matkan taittaa varmaan kahdessa tunnissakin, mutta me pysähdyimme aika monta kertaa matkan varrella ottamaan valokuvia. Saavuimme telttapaikalle vähän ennen auringonlaskua. Pystytimme teltan ja valmistimme retkikeittimellä illallista ja kävimme nukkumaan melko pian hämärän laskeuduttua. Kun saavuimme Jokiristille, oli siellä meidän lisäksemme vain pari muuta retkeilijää, mutta painuttuamme pehkuihin saapui telttapaikalle vielä isompi porukka. Vaikka emme olleet nähneet matkalla Jokiristille käytännössä ketään, aamulla heräsimme huomaamaan, että ympärillä oli jos jonkinmoista majoitetta ja retkeilijöitä melkein parikymmentä. Olin osannut varautua tähän, sillä kansallispuistot ovat melko suosittuja paikkoja varsinkin tällaisena kauniina syysviikonloppuna. Onneksi luonnossa riittää tilaa eikä tuo “suuri” ihmismäärä tuntunut edes pienehköllä nuotipaikalla kovin suurelta.

Aamulla teimme aamupuurot trangialla ja poimimme siihen mustikat luonnosta. Mikään ei ole yhtä ihanaa, kuin syödä tuoretta ruokaa luonnosta. Oletteko koskaan miettineet, miten ainutlaatuinen etuoikeus se on, että meillä kasvaa täällä mielettömät määrät superfoodia, josta muualla maksetaan maltaita. Ja me saamme ne tuoreena lautaselle ILMAISEKSI. Vähän se vaatii kyyristelyä, mutta kyyristelyä vaatii sen pussin poimiminen kaupan pakasteosastoltakin :D

Vaikka yöpymispaikan nimi oli Jokiristi, ei jokea (tai niiden risteämiskohtaa) näkynyt varsinaiselle telttailupaikalle. Päätin hampaidenpesun yhteydessä käydä pienellä kävelyllä joen varteen ja voi että, onneksi tuli lähdettyä! Nimittäin joelta avautui aivan mieletön luontokeidas. Jos sää olisi ollut piirun verran lämpimämpi, olisin välittömästi hypännyt sinne aamu-uinnille. En oikein edes osaa sanoin kuvailla tätä paikkaa, joten antaa kuvien puhua puolestaan.

Toinen vaelluspäivä

Aamupalan jälkeen jatkoimme matkaa ja askel kulki yllättävän kevyesti. Olimme huomaamatta talsineet 3,5 kilometriä alle tunnissa. Koska tuo osuus Jokiristiltä Jaulin kämpän risteyskohtaan on todella tasaista metsätietä, ei siihen tarvinnut varata kovinkaan paljon aikaa. Vaikka olin nukkunut yöni vähän huonosti ja olo oli juminen, keho ja mieli virkosivat silmänräpäyksessä Seitsemisen luontoa tarkkaillessa.

Reitti jatkui metsätieosuudelta syvemmälle metsään ja vastaan tuli melko pian puinen silta. Ylitimme sillan ja kuljimme joen vartta muutama sata metriä. Sen jälkeen eteen tuli muutama lehtimetsä, suo ja Saari-Soljanen, jonka olimme valinneet levähdys- ja lounaspaikaksi. Sinne saavuttuamme  huomasimme koko tuvan olevan aivan täyteenahdettu porukkaa, joten päätimme jatkaa matkaa vieressä olevalle taukopaikalle, Kirkas-Soljaselle. Saari-Soljasen keittokatoksen jälkeen reitti kulki mielestäni ehkä Seitsemisen kauneimman suoalueen halki. Suoalueella oli myös kolme lampea, joiden nimet olivat levähdyspaikkojen tapaan Saari-Soljanen, Kirkas-Soljanen sekä Musta-Soljanen.

Lounastauko Kirkas-Soljasella

Valmistimme lounaaksi sienirisottoa, johon olimme poimineet sienet matkalta. Seitsemisessä kasvaa mielettömät määrät suppilovahveroita, joten kannattaa olla reitillä tarkkana ja poiketa polulta (niillä alueilla, missä se on sallittua) hieman, jotta löytää parhaat sienestysapajat! Meidän ei tarvinnut mennä kuin pari metriä polun viereen ja suppilovahveroita oli isot ryppäät odottamassa poimijaansa. Muitakin sieniä olisi Seitsemisen metsissä riittänyt, mutta meidän ateriaamme suppikset sopivat kuin nenä päähän. Oli muuten ehkä elämäni parasta risottoa. Mausteet jäivät kotiin, joten jouduimme valitettavasti käyttämään kananuudelin maustepusseja. Ihme kyllä, tämä ei ateriaa pilannut, vaan ehkä jopa teki siitä vielä paremman?! Voi kyllä olla, että olin vain niin nälkäinen, että tuossa kohtaa mikä tahansa ruoka olisi maistunut hyvältä. Olen joskus tainnut sanoa, että luonnossa ruoka maistuu parhaalta ja tämä tuli jälleen kerran todistettua.

Matka kohti Haukilampea ja Koveron perinnetilaa

Noin tunnin lounastauon jälkeen matka jatkui eteenpäin kohti määränpäätä. Olimme tässä kohtaa todenneet, että vaelluksemme oli edennyt odotettua nopeampaa tahtia, sillä Seitsemisen maasto oli paljon helppokulkuisempaa, mihin olin aiemmilla vaelluksilla tottunut. Lounaspaikalle vaellukseen meni vain n. 2 tuntia, joten laskimme, että olemme takaisin autolla jo varmaan reilusti ennen viittä, vaikka pitäisimme vielä yhden kahvitauon matkalla. Lounaspaikalla oli kaivo, josta täytimme toiseen vesipussiin vettä. Vaelluksella menee muuten aina enemmän vettä, kuin alkuun osaa arvioida. Joten kannattaa pitää mielessä, että varaa vettä riittävästi mukaan ja vaurautuu myös sen kantamiseen. Koska päätimme, että emme yövy enää toista yötä kansallispuistossa, otimme ainoastaan sen verran vettä, että selviämme sillä vaelluksen loppuun asti. Turha paino on vain hidaste. Parkkipaikalla olisi joka tapauksessa vettä saatavilla, jos sitä tarvittaisiin mukaan kotimatkalle.

Aika pian lounaspaikan jälkeen vastaan tuli kyltti, joka viittoi lähteelle. Lähdettä kannattaa käydä katsomassa, vaikka se ei varsinaisen reitin varrella sijaitse. Täältäkin olisi varmaan voinut tarvittaessa ottaa vettä mukaan, jos kaivon vesi olisi jostain syystä ollut juomakelvotonta.

Juomavesien laatua valvotaan viranomaisten toimesta ja kaikilla vedenottopaikoilla kansallispuistoissa on yleensä juomaveden laadusta kertova kyltti.

Kuljimme jälleen leveänoloista metsätietä ja vastaan tuli vesistö, jonka ylittävä silta muistutti taas hyvin paljon aiempia maisemia. Sieltä sitten päädyimme taas kosteaan kuusimetsään. Askel ja ajatus tuntui kulkevan. Jotenkin näillä vaelluksilla saa aina selkeyttä omiin ajatuksiin ja kaikki isoilta tuntuneet ongelmat muuttuvat pieniksi. Kai sitä jotenkin osaa luonnon keskellä hahmottaa, mikä on olennaista ja mikä ei. Kun tuntuu siltä, että on lukossa, kannattaa lähteä vaellukselle. Halpaa ja tehokasta terapiaa.

Pidimme seuraavan levähdystauon Haukilammen telttapaikalla, joka nimensä mukaan sijaitsee lammen rannalla (haukia ei näkynyt). Täällä oli aika paljon porukkaa eivätkä läheskään kaikki retkeilijät mahtuneet nuotioringin äärelle. Joimme juomat aika nopeaan ja jatkoimme matkaa takaisin Koveron perinnetilalle. Vaelluspäivä oli mennyt ohi hujauksessa ja olimme kävelleet gps:n mukaan 15 kilometriä 20 kilon rinkat selässä hämmästyttävällä tahdilla. Kokonaismatkaksi gps:n mukaan vaellukselle tuli n. 20 km, vaikka esitteen mukaan Uittajan polku on 18 kilometrin pituinen.

Juuri ennen Koveron perinnetilaa on yksi suo, jonka laidalta olisi voinut poimia puolukoita, mikäli meillä olisi ollut välineet niiden säilömiseen mukana. Tästä viisastuneena mietin, että jatkossa lähden vaellukselle AINA muutaman tyhjän muovirasian kanssa. Jos käy yhtä hyvä tuuri kuin Seitsemisessä, voi retken hedelmistä (tai tässä marjoista ja sienistä) nauttia vielä pitkään retken jälkeenkin.

Seitseminen oli kaiken kaikkiaan mukavan erilainen kohde syysvaellukselle. Sinne kannattaa suunnata nyt pikimmiten, jos haluaa vielä tänä vuonna päästä nauttimaan ruskasta.

Ps. JES! TÄMÄ OLI ENSIMMÄINEN VAELLUS, JOKA HOIDETTIIN MAALIIN ILMAN EKSYMISTÄ. SAA ONNITELLA.